Elämän loppuvaiheen hoito

Kuoleman lähestyessä myös lääkitystä pyritään yksikertaistamaan ja keskittämään vain tarpeelliseen oirelääkitykseen. Hoitava lääkäri tekee aina lääkemuutokset ja ennakoivan lääkehoitosuunnitelman, jossa suunnitellaan oireiden lisääntyessä tarvittavat lääkkeet valmiiksi. Arvioitu elinaika vaikuttaa myös lääkityksen muutoksiin. Lääkkeet, joilla on terveyttä edistävä vaikutus, lopetetaan usein saattohoitovaiheessa. Tämmöisiä lääkkeitä ovat esimerkiksi kolesterolilääkkeet ja osteoporoosilääkkeet. Sydän –ja verenpainelääkitystä pienennetään, koska usein elämän loppuvaiheessa verenpaine on matala. Diabeteksen hoidossa sallitaan hieman korkeampia verensokeriarvoja kuin ihannearvot ovat, koska vaarallisia hypoglykemia arvoja ei toivota.  

Saattohoitovaiheessa tulee antibioottien aloitusta arvioida hyvin kriittisesti.  Toisinaan antibiootit voivat aiheuttaa muun muassa ripulia ja muitakin oireita, jonka vuoksi antibioottia ei suositella.  

Kuoleman lähestyessä kuume tai tulehdusarvojen nousu voi johtua vain etenevästä sairaudesta eikä välttämättä infektiosta. Kookkaat kasvaimet tai kuoleman lähestyessä lämmönsäätelyjärjestelmän häiriintyminen voivat nostattaa kuumeen. Tämmöisiin kuumeisiin ei antibiootit auta. Itse kuumetta pyritään hoitamaan tulehduskipulääkkeillä ja/tai parasetamolilla.  

Saattohoidossa itse sairaus lisää laihtumista ja lihasten surkastumista. Ruuan imeytyminen elimistön rakennusaineeksi heikkenee. Tämä aiheuttaa usein huolta ja murhetta läheisissä. Herkästi läheiset tarjoavat ruokaa niin usein, että potilas kokee asian stressaavana, vaikka läheiset tarkoittavatkin vain ja ainoastaan hyvää.   

Kuoleva ihminen ei kuole, koska hän ei syö, hän ei syö koska hän on kuolemassa. 

Kuoleman lähestyessä ei suonen sisäisellä nesteytyksellä ole vaikutusta, nesteytys voi aiheuttaa turvotusta, paikallista kipua ja hengenahdistusta. Tärkeintä on huolehtia suun kosteuttamisesta ja huulten hoidosta. 

Kuoleman lähestyessä verituotteiden antamisesta on usein enemmän haittaa kuin hyötyä. Verikokeiden seuranta voidaan lopettaa jo hyvissä ajoin. Palliatiivisessa hoidossa punasolujen ja muiden verituotteiden antamisesta voi vointi hetkellisesti kohentua, mutta saattohoidossa niillä ei ole enää toivottua vaikutusta ja voivat aiheuttaa epämukavuutta.  

Sedaatiossa potilaan tajunnantasoa alennetaan lääkkeillä niin, että potilas rauhoittuu tai on kevyessä unessa. Saattohoitovaiheessa sedaatiota käytetään tilapäisenä hoitona tai lähellä kuolemaa jatkuvana hoitona kuolemaan asti. Sedaatio voi olla kevyttä, jolloin potilas on heräteltävissä, syvemmässä sedaatiossa potilas on jatkuvassa unessa. Sedaatiolla ei vaikuteta jäljellä olevaan elinaikaan. Sedaation aikana huolehditaan muusta oirehoidosta, kuten kipulääkityksestä. 

Sedaatio aloitetaan, jos potilaalla on elämää häiritsevä oire, jota ei muuten saada helpotettua. Hengenahdistus, levottomuus, henkinen kärsimys, kipu, pahoinvointi tai akuutti verenvuoto ovat syyt sedaation aloitukseen.  Ennen sedaatiota aloitusta käydään potilaan ja hänen läheistensä kanssa keskustelua.

Usein lääkäri voi tukiosastoa varten kirjoittaa potilaalle ennakoivat oirelääkkeet sedaatiota varten ja tällöin käydään jo keskustelu sedaation tarkoituksesta lävitse. Lyhytaikainen sedaatio voidaan toteuttaa esimerkiksi yön ajaksi, jolloin hankalan tilanteen yli päästään. Jatkuva sedaatio voi kestää potilaan kuolemaan asti, jolloin puhutaan viimeisten elinpäivien ajan kestävästä sedaatiosta. Sedaatio mahdollistaa rauhallisen luonnollisen kuoleman perustautiin. Sedaatiossa potilas ei siis kuole annettuun lääkkeeseen vaan sairauteensa sedaation aikana.  

Oireseuranta ja hyvästä perushoidosta huolehditaan sedaation loppuun asti, samalla huolehditaan omaisista. Vaikeiden oireiden helpottuessa sedaation vuoksi voi omaiset kokea helpotusta, mutta samalla he voivat kokea suurta luopumisen surua.