Suru ja luopuminen
Läheisille
Suru on luonnollinen tapa reagoida läheisen ihmisen kuolemaan. Surun alkuvaiheessa voi esiintyä monenlaisia tunteita ja ajatuksia. Kaikki reaktiot ovat sallittuja ja normaaleja, myös viha, syyllisyys, rauhallisuus tai helpotuksen tunne. Suru on aina henkilökohtainen kokemus, jota jokainen ihminen käsittelee omalla tavallaan.
Myös lapset kokevat surua yksilöllisesti. Läheisen kuoleman kohdatessaan lapsi tarvitsee ympärilleen turvallisia ja läsnä olevia aikuisia. Lapsen voi olla vaikea ilmaista tai pukea suruun liittyviä ajatuksiaan sanoiksi. Suru voi näkyä lapsen tunteissa, käyttäytymisessä tai erilaisina kehollisina tuntemuksina. Läheisen kuolemaan johtaneet tapahtumat ja aiemmat menetykset voivat vaikuttaa siihen, miten lapsi reagoi läheisen kuolemaan.
Suruun liittyy luopuminen sekä läheisestä ihmisestä että tutusta arjesta.
Surun kesto on yksilöllistä, ja siihen vaikuttavat esimerkiksi aiemmat kokemukset, oma tapa käsitellä vaikeita tilanteita ja saatu tuki. Ajan myötä suru asettuu uomaansa ja elämä jatkuu, vaikka menetys säilyy osana elämää. Tämä ei tarkoita surun katoamista, vaan sen muuttumista siedettävämmäksi. Jos suru ei helpota ja vaikeuttaa arjessa selviytymistä, on hyvä hakea apua sosiaali- ja terveyspalveluista, seurakunnasta tai järjestöistä. Myös suru- ja vertaistukiryhmistä voi saada tukea.
Akuutin surun kestoa ei voi tarkasti määritellä. Se on yksilöllinen asia ja riippuu läheisen sairaudesta, sen kestosta, surevan persoonasta, tavasta selvitä vaikeista tilanteista ja saadusta tuesta. Jos suru ei ala helpottaa ja alkaa kaventaa surevan toimintakykyä, on haettava ammattiapua. Ammattiapua on saatavilla omasta sosiaali- ja terveyskeskuksesta, seurakunnista ja järjestöiltä. Seurakunnat ja järjestöt järjestävät erilaisia suru- ja vertaistukiryhmiä.
Alla olevista linkeistä voi tutustua erilaisiin seurakuntien ja järjestöjen palveluihin:
Ammattilaiselle
Suru ei ole sairaus, vaan luonnollinen reaktio läheisen ihmisen kuolemaan. Suruun voi alkuvaiheessa sisältyä monenlaista tunteiden ja ajatusten kirjoa.
Vainajalla voi olla esimerkiksi alaikäisiä lapsia tai läheisiä.
Lapsi kokee surun hyvin yksilöllisesti. Läheisen kuollessa lapsi tarvitsee turvallisten aikuisten tukea. Lapsen voi olla vaikea sanoittaa surua, mutta suru ilmenee pääasiassa tunteiden, käyttäytymisen ja kehollisten tuntemusten kautta. Läheisen kuolemaan johtaneet tapahtumat ja aiemmat menetykset voivat vaikuttaa siihen, miten lapsi reagoi läheisen kuolemaan.
Kuolevien hoitaminen ja heidän läheistensä kohtaaminen on vaativaa työtä. Ammattilainen voi myös itse kuormittua ja uupua. Kuormittumisen riskiin voi vaikuttaa oma sen hetkinen elämäntilanne tai omat henkilökohtaiset kokemukset, jotka muistuttavat asiakkaan/ läheisen tilannetta. Uupumisen ja kuormittumisen riskin pienentämiseksi työyhteisössä olisi hyvä pitää säännöllisin väliajoin työnpurkuja. Mahdollisuus purkukeskusteluun tulisi olla myös yksittäisellä työntekijällä. Esihenkilön olisi hyvä järjestää jatkuva työnohjaus vaativaa hoitotyötä tekeville. Myös työterveys ja sairaalasielunhoitajat auttavat työntekijöitä.
Hoitohenkilökunta voi läheisen luvalla olla yhteyksissä asiakkaan sosiaali- ja terveyskeskuksen psykiatriseen sairaanhoitajaan ja pyytää hoitajaa olemaan yhteydessä surevaan. Näin voidaan toimia, jos koemme, ettei surevalla itsellä ole voimia hakea apua.
Seurakunnat ja järjestöt järjestävät erilaisia suru- ja vertaistukiryhmiä.
Alla olevista linkeistä voi tutustua erilaisiin seurakuntien ja järjestöjen palveluihin:
Lisätietoa: